You are currently browsing the category archive for the ‘Muuttopuuhia’ category.
Kun muuttaa itsepalveluyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan, huomaa monta kertaa olevansa askeleen edellä = liian omatoiminen. Kassalla erehtyy pakkaamaan ostoksia, kahvilassa valitsemaan pöytää, bensa-asemalla nousemaan autosta ja lentokentillä rahtaamaan itse laukkuja. Pikkuhiljaa sitä tottuu. Ja onhan se älytöntä että kahvilassa joutuu jonottamaan tiskillä. Pöytiintarjoilemattomuus taitaa tosin olla kotisuomalainen ilmiö, jotta muualla maailmassa ei juuri tunneta.
Yksi sektori, jossa täällä ei palvelua saa, on pankki. Tiskillä asioiminen tosin on ihan miellyttävä ja mukava kokemus, eikä jonoja ole ollut ihan älyttömissä määrin. Mutta kuka haluaa olla pankin tiskillä asioimassa… Tilin saaminen oli oma lystinsä, joka tietysti johtuu siitä että ei ole vakituista osoitetta ja kansalaisuuskin on outo. Kahden työpäivän pankissa istumisen ja tuhannen dokumentin jälkeen tilit saatiin avattua. Nettipankkia ei saanut käyttöön ennen kuin oli paikallinen puhelinnumero, joten se vaati jälleen oman reissunsa. Laskematta niitä turhia reissuja kun asialle ei oltu mitään tehty. Omassa pankissani nettipankki on todella kökkö, mutta turvasysteemit ihan kätevät. Tilinumerolla kirjaudutaan (ei erillistä asiakasnumeroa), ja itsevalitulla PIN-koodilla sekä salasanalla vahvistetaan. Pin-koodin sai pankkikorttiinkin itse valita, mikä oli erittäin hyvä juttu. Erillisiä turvaluku- tai salasanakortteja ei tarvitse kuljettaa mukana, vaan vavistuskoodi lähetetään ilmoitettuun puhelinnumeroon (tai sähköpostiin).
Pöyristyttävintä on ollut pankkipalveluiden hinta. Odottamista osasin odottaa, mutta näitä kustannuksia en. Turhaa on valitus että Suomessa olisi korkeat palvelumaksut. Jokainen pankkikortin viuhahdus maksaa R2,50, käteisen nostaminen automaatilta maksaa vielä enemmän kun pankkikortin käyttäminen ja tilille on näistä huolimata kiinteä kk-maksu. Ei ole ihme että maassa on 15 miljoonaa ihmistä ilman pankkitiliä. Itsestäkin alkaa tuntua että ei näillä palkoilla ole varaa rahoja pankissa pitää.
Joskus normaali pankkisiirto Suomesta saa mielenkiintoisia piirteitä kun rahat joutuvat erilliseen rahanpesusyyniin. Autorahojen saaminen kesti yli kaksi viikkoa ja vaati kymmeniä puheluita sekä paikalliseen että kotimaiseen pankkiin. Mun pankkini slogan on Today. Tommorrow. Together. Alkaa ymmärtää että yhteistyötä tarvitaan ja asiat tapahtuu ei tänään – ehkä huomenna. Täällä rakastetaan markkinoinnissa kolmea kovaa. Kilpaileva pankki lupaa olla Inspired. Motivated. Involved. Tilaa olisi pankille, joka kykenisi tarjoamaan palveluita noille 15 miljoonalle.
Huomenna on muutto Kimberleyyn. Kolme viikkoa kotitukikohtana toiminut Victoria Place saa jäädä ja koko omaisuus on saatu mahtumaan punaiseen matkalaukkuun. Tai no, ei ihan koko omaisuus. Tullessa ylipainoa oli 7 kiloa, mikä kustansi 160 euroa. Melko kallista. Osa tavaroista kulkee kollegani laukussa, jotta välttyisimme moisilta ylipainomaksuilta. Tänne jää myös markkinoilta ostamani puukulho, jonka ostamista voisi helposti argumentoida järjettömäksi. Onhan se sikamakee, puoli metriä halkaisijaltaan ja yhtä puuta. Polokwanen messuilla oli paljon muutakin todella upeaa ja edullista. Oli se sitten hyvä että yksiä sandaaleita en ostanut kun tiesin että muutto on edessä, mutta monta kiloa painava puukulho – sellainenhan on must.
Kolme viikkoa Polokwanessa on tuottanut kokemusta perhe-elämästä ja johtanut jonkinasteiseen emansipoitumiseen. On paikallinen pankkitili, puhelinnumero, pankkikortti ja paikallisten tuttavien puhelinnumeroita. Ruokaa löytyy ja työkuviot orastavasti hallussa. Vielä kun saa auton ja kodin hankittua niin sitähän on melkein kansalainen. Vaan kyllä nuo käytännöt aikaa ottikin. Puhelinliittymää et saa jos ei ole pankkitiliä ja pankkitiliä et saa jos ei ole paikallista puhelinnumeroa. Passia pitää joka välissä esitellä ja erilaisia suosituskirjeitä sieltä täältä. Pankissa käytiin kolmeen eri otteeseen ja istuttiin yhden työpäivän verran tilin avaamiseksi. Liittymän hankkimiseksi pitää olla kolmen kuukauden pankkitiedot, joten prepaidilla surffaillaan. Ostin myös uuden puhelimen kun ei tuolla vanhalla rouskulla kehdannut enää soitella. Isänmaallisena Nokiaa tietysti. Ihmiset vaihtavat puhelinta usein ja känny on paljon suurempi statussymboli kuin Suomessa. Kukaan ei osta omaa puhelinta, vaan se vuokrataan liittymän yhteydessä. Näin ihmisillä on varaa uusia puhelin usein. Nokia on hyvässä huudossa ja sitä näkyy paljon. Lisäksi samsungia ja motorollaa.
Kimberleyssa odottaa Five Acre Guesthouse, joka toimii kotina vielä määrämättömän ajan. Vähintään kuukausi kuluu ennen kuin pääsee taas pakkaamaan, muuttamaan ja ihan oikeasti kotiutumaan. Short-listalle majataloista ylsivät BishopsLodge ja edellä mainittu. Tulin siihen tulokseen että Viiden Hehtaarin majatalossa voi olla lystimpää kuin Piispan metsästysmajassa. Aika näyttää menikö metsään. (mikään ei pelasta päivää kuten kunnon puujalkavitsi)
Pitkän matkan ja muutaman mutkan jälkeen koko porukka koirineen pääsi turvallisesti perille. Meitä tultiin hakemaan kahdella autolla ja silti istuttiin matkalaukkujen kanssa polvet suussa ja auton pakkausoperaatio oli näky sinänsä. Polokwanen kaupungista ensivaikutelma on todella miellyttävä, matala kaupunki ja oma olo kotoisa.
Polokwane on Limpopon provinssin pääkaupunki ja nimi tarkoittaa turvaa / suojaa. Kaupunki on myös tuntunut ihan turvalliselta tähän mennessä. Aikaisemmin kaupunki on tunnettu Pietersburgina ja moni kadun- tai paikan nimi onkin apartheid-hallinnon jälkeen vaihtanut nimeään. Ulkomaalaistollolle tuottaa vielä vaikeuksia muistaa kaikkien kaupunkien molemmat nimet, joita sujuvasti käytetään sikinsokin sekaisin (sama juttu kaduissa). Esimerkiksi lentolippua ei voi ostaa netistä Polokwaneen, vaan täytyy muistaa että kyseessä on Pietersburg. Sitä nimeä en kuitenkaan ole kuullut kenenkään käyttävän. Polokwane on yksi 2010 maailmancupin sijaintipaikoista ja osittain siitä syystä täällä on rakennustyömaata joka puolella. Jalkapallo on iso juttu täällä, erityisesti mustien keskuudessa. Valkoiset taas suosivat krikettiä ja rugbya.
Suurin osa Limpopon asukkaista asuu maaseudulla ja yli 97 % väestöstä on mustia. Yli 50 % ensimmäinen kieli on Northern Sotho (Sapedi), jota kaiken kaikkiaan puhuu nelisen miljoonaa ihmistä. Kieli on yksi Etelä-Afrikan 11 virallisesta kielestä.
GuestHousessa erityisesti viehättää Homemade Bisquits jokaisessa huoneessa. Oikein miellyttävä silaus. Hiukan matkasta ryytyneenä paikka vaikuttaa ihan lupauksensa arvoiselta. Asiaan kuuluvan sohkauksen ja huoneen vaihtojen jälkeen respan poitsu uskalsi tunnustaa että by the way – meillä ei ole vettä. Meinasimme pudota pyllylleen kun vilahti mielessä ajatus että 25 tunnin reissun jälkeen ei olisi toivoakaan kuumasta suihkusta (tai suihkusta ylipäätään). Kuulemma saattaisi tulla vettä, kannattaa yrittää, mutta pitkät suihkut ovat taaksejäänyttä elämää. Onnistuin saamaan ammeen pohjalle 10 senttiä ruskeaa vettä, joka tuntui ihan riittävältä siihen hätään. Onneksi paikassa on uima-allas (…joo, sinne on riittänyt vettä ihan koko ajan), joka on ollut usein käytössä.
Lukuunottamatta vesiongelmaa paikka on taivaallinen. Lepoa ja rauhaa, luonnollisesti aidan takana ja oma turvamies kiertää aluetta öisin. Puutarha on ihana, ruoka käsittämättömän hyvää ja palvelu pelaa. Okei – aamupala on viikonloppunakin vain 9 asti (arkisin 8:n).
Jaaha. Good to go. Tavarat on haettu, matkalaukku pakattu, tiketit ja passit rivissä, läksiäisiksi saadut salmiakit syöty ja vastaanottokomiteaa informoitu. Lento Frankfurtin kautta Johannesburgiin ja perillä Polokwanessa perjantaina klo 15.10, joten reissua edessä vuorokauden verran. Välimatkaa Johannesburgiin 9566 km.
Luvassa aurinkoista 20-30 asteen lämpötilaa, mainitsemisen arvoinen guesthouse ja viikonlopun verran palautumista. Toivottavasti pari altaanmittaa, aurinkoa ja tilanteen hahmottamista. Maanantaina sitten töihin.
Ei ole ihme että elokuvissa lähtemisen draama rakennetaan lentokenttäjuoksemisen, viime hetken heiluvien päätösten ja tunnekuohujen varaan. Lähteminen sinänsä kun on kovin proosalliselta. Heippa, pärjäähän siellä afrikassa ja pärjätkää te täällä. Mitäs tässä. Joo, ollaan yhteyksissä ja ilmoittelen kun olen perillä. Mutta siis oikeasti: pitäkää huolta, laittakaa viestiä ja jakakaa kokemuksia kotimaasta. Tämä muuttais nyt Etelä-Afrikkaan.
Viikko vielä ja parasta säätöaikaa. Luulisi että yhdellä akateemisella tutkinnolla selviäisi kevyesti paperityöstä ja muuttoon liittyvistä muodollisuuksista. Niin sitä ajattelisi. Eihän se nyt tietystikään ylitsepääsemätöntä ole, mutta jonninverran mutkallista kuitenkin.
On uskomattoman hämmentävää kun vaikkapa tavaroiden lähettämistä varten tarvitaan ziljardi meiliä, paritoista puhelua ja kaupan päälle ihan parhaat lomakkeet. Kolmena eri(laisena) kappaleena melkeinpä samat tiedot. Joo, lupaan että en lähetä mitään laitonta ja ihan vaan omaan käyttöön ja kyllä, olen käyttänyt näitä kamoja aikaisemmin ja ei minulla ei vielä ole paikallista puhelinnumeroa osoitteesta puhumattakaan. Jaa, että sellainen on pakko olla…
No, sain tulevan kollegani kotiosoitteen käyttööni, koska työpaikan osoitteen käyttäminen ei ollut ihan sopivaa (6 meiliä). Kaikkein vaikein vaihe on päättää koska lähettää, mitä lähettää, millä keinoin lähettää ja pitäisikö vakuutta (24 meiliä, 3 puhelua). Jos pistää kaikki tarpeelliset kamat samaan koneeseen, on kaikki mukana (ja ylipainomaksua aika paljon). Milläs sitten kuljetat sen kaiken? Sitten voi odottaa että on osoite ja pyytää jotakuta muuta lähettämään sinulle pakkaamasi tavarat. Ja toivot että se “joku” olisi mantereella / maassa / kotona niitä lähettämässä (hiukan keskusteluja). Itse valitsin lähettää etukäteen meriteitse, jolloin on mahdollista (you wish) muuttaa toimitusosoitetta ennen kuin kamat on perillä. Kivat tulevalle kollegalleni joka saa joku kaunis aamu vastaanottaa 150 kiloa tavaraa. Good morning madam, I have here your stuff…
Se lomakkeiden määrä. Normaalisti pärjää aika vähällä ja hyvällä sisälukutaidolla. Nyt ei ihan ole riittänyt – ei vähä, eikä lukutaito. Hauskaa on ollut kyllä. Ennen kaikkea ne planketit, joissa on lause valmiina ja sitten siitä vaan täytät viivalla varatun kohdan. Vähän niinkun ala-asteen lauseentäydennyskokeissa. Enää ei tarvitse kuin ymmärtää lause. Vaikkapa tullilomakkeista AWB_____ from____ to____ pcs____ kg_____ m3. Että ans olla, otan tuosta kulmaviivaimen ja alan mittaamaan laatikoiden pinta-alaa…
Kommentit