You are currently browsing the category archive for the ‘2009 sms’ category.
“Hi V, when u in SA, we nd 2 talk”
We need to talk, meidän täytyy puhua, on lause jonka voisi minun puolestani kieltää. Kädet hikoavat, sydän pamppailee, sympaattinen hermosto heittää häränpyllyä ja jokainen tietää, ettei mitään hyvää ole luvassa. Ongelmia, valheita, haasteita ja hankaluuksia. Pelkkä ajatus saa sormenpäät tunnottomaksi ja kielen kankeaksi. Tässä tapauksessa tarina on toisenlainen. Haasteita ja hankaluuksia oli tiedossa, mutta herkullisen absurdiin peittoon kiedottuna.
Deittailin kokkia. Tai sanoisin, että tapailin. Tai sanoisin, että olimme tavanneet kerran ystävien juhlissa ja sen jäkeen muutaman kerran lentokentällä ja joitain tekstiviestejä oli vaihdettu ja puheluita puhuttu. Siis vakavasta ihmissuhteestahan tässä oli kysymys (not). No.., koska tuttavamme olivat yhteiset, olivat pikaiset kielet ehtineet laulamaan hänen perheelleen, että nyt on pojalla kuvioissa joku outo nordic tohtori (huom. akateemisen arvon tason nousu). Perhe oli välissämme kolmannen tekstiviestikeskustelun paikkeilla.
Tarinat villejä, ennakkoluulot huikeat ja panokset korkealla. Kyllähän tässä nyt jo melkein naimisissa oltiin. Hah hah, nauraa pohjoismainen nainen, vaan vähänpä tiesin että Suomessa ollesani, oli perhetapaaminen järjestetty. Yhteiset tuttavamme mukana valottamassa minkälaisesta mimmuskasta oikein onkaan kysymys.
Tekstiviestistä seuranneen puhelun perusviesti oli varoittaa minua. Perhe on kokoontunut ja tädit innostuneet hääkukkien hankkimisesta. Piiloviesti sai vedet silmiini: ja miksei sitä voisi sukuloinnit aloittaa, eihän tässä enää mitään nuoria olla, mitenkä suhtaudun perheen perustamiseen ja kai sitä voisi tehdä elämässään jotain spontaania..? Joo, ihan heti. Oota, tota just joo.., olisiko riittävän spontaania se, että minä otan nyt justiinsa jalat alleni. Älkää te soittako meille, me soitamme teille.
Emme soittaneet.
“Our beautiful daughter [...] was born today. All fingers and toes were found & foot print taken but we can’t tell who’s genes she’s inherited yet.”
Viimeisen parin vuoden aikana on tullut vauvauutisia ovista, ikkunoista ja kaikenlaisista välineistä. Välillä epäilin ystävieni olevan yksissä tuumin vastuussa Suomen (ja Etelä-Afrikan) väestökasvusta ja korkean syntyvyyden tilaston takaa löytyvän tuttuja nimiä. Ihan 60 000 ystävää ei minulla vielä ole, joten kai siellä joku muukin vauvapuuhissa on ollut.
2009 on mennyt pienten ihmisten kohtaamisessa ja listalla on vielä monta uutta tuttavuutta. Mahtavuutta! Minun vauva-gateni kärjistyi toukokuussa itkuisena ystävältä vaadittuun lupaukseen, että voimme sopia jonkinlaisesta järjestelystä siinä vaiheessa kun biologinen kello kilkattaa, kuume iskee, vanhuus vaivaa eikä tulevaa isää ole mailla halmeilla. Kriisi laukesi lausuttuun lupaukseen ja vauvadraama saatiin kerralla hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Phiuu… that was a close call.
On hupaisaa kuinka asia jota ei ole koskaan halunnut, tulee ongelmaksi silloin kun sen mahdollisuus viedään nenän edestä. Tai tarkennettuna: kun oletettu mahdollisuus kuvitellusti haihtuu ilmaan. Ihminen on outo eläin.
“Hello friend! Mother -. 8grand! Are you sure you just gave that other car a slight bump! Thanx so much 4 joining on friday, it was great having u there. Tata!”
Kun sataa vetta, on taalla usein katastrofin ainekset ilmassa. Milloin tulvii mikakin nurkka, tiet murenevat ja pelti kolisee. Talla kertaa kolisi sitten oma pelti. Kaiken muun ohessa sain viime vuonna kokea milta tuntuu kolaroida synkkana ja myrskyisena iltana. Ei ole kivaa. En suosittele.
Arvata saattaa etta en osannut paikallisia vakuutusyhtiosaantoja enka kaynyt ilmoittamassa onnettomuudesta poliisille enka muutenkaan hoitanut asiaa ihan kaikkien taiteen saantojen mukaisesti. Kun en tiennyt. Mielenkiintoista oli jalleen havaita miten taalla mikaan ei toimi, mutta kaikki jarjestyy. Suomessa on usein pain vastoin. Kaikki toimii, mutta mikaan ei jarjesty jos kyseessa on poikkeustapaus.
Kukaan ei loukkaantunut ja vakuutusmaksuilla vahingoista selvittiin. Toivoin kovasti etta kyseessa olisi ollut ensimmainen ja viimeinen kerta, mutta tulihan sita sitten kokeiltua toistamiseen loppuvuodesta.
“Arhh… Had some bachelor pilots lined up for u. Sucs.”
No niin alkoi harmittamaan minuakin. Ja kapiteeleilla. Koko vuoden, oikeastaan alkaen jo 2008, olin jatkuvasti kipeana. Toipumassa jostain, jonkun taudin kourissa tai tulossa kipeaksi. Vuoden aikana ei ollut kovin montaa tervetta paivaa, tai ainakaan sellaista etta voisi kehua olleensa energinen. Ei ollut yhtaan kivaa.
Luonnollisesti toissa olin jatkuvasti puolikunnossa ja tyomatkat tuntuivat melko raskailta. Taisin vuodessa syoda enemman laakkeita kun elamani aikana yhteensa. Kuvaavaa oli kun lokakuussa 2008 hain reseptini ja apteekkari katsoi silman pyoreina nippua ja tiedusteli ovatko kaikki ihan tosissaan minulle tulossa. Pelkasin etta tullissa luulevat narkkariksi, mika silla pillerimaaralla ei valttamatta olisi ollut kovin kaukana totuudesta.
Tietysti myos vapaa-ajan riennot tuottivat tuskaa. Tai oikeastaan niista luopuminen. Erityisesti tuskaisaa oli luopua minua varten paikalle roudatuista sinkkupiloteista 
. Jos olisin mitenkaan saanut kammettua itseni hotellin sangyn pohjalta ylos, olisin mennyt. (Okei, okei… olin jo ryomimassa ovelle, mutta en kuumeelta saanut ovea auki, kenkia jalkaan enka silmia rajattua, joten oli pakko lahettaa viesti etta olen estynyt.)
Tammikuussa 2009 televisioni sanoi sopimuksensa yksipuolisesti irti. Olin saamaton sen korjaamisen suhteen ja kahden viikon kipuilun jalkeen en enaa edes muistanut televisiota omistavani. Alkoi televisioton kausi.
Huhtikuussa sain huomautuslaskun. Televisiolupani on maksamatta. Ilmoitin puhelimessa SABC:n asiakaspalveluun etta televisiota ei taloudessa enaa ole. Etta ai miten niin ei ole? No, kun se hajosi ja annoin pois. En tainnut ollut riittavan vakuuttava.
Huomautuslaskuja alkoi tulla ovista ja ikkunoista. Osa vaaleanpunaisia. En suoraan sanottuna kauheasti jaksanut asiasta vaivaantua kun olin mielestani kerran asiasta ilmoittanut ja eihan se nyt varsinaisesti minun ongelmani ole. Onhan laskun maksamatta jattaminenkin statement.
20 muistutuskirjeen, neljan miljoonan tekstiviestin ja sadan puhelun jalkeen kavi mielessa etta joo, oishan sita kait voinut kirjoitella virallisia peruutuskirjeita aikanaan.
“MS VMM, your SABC a/c has been referred to the SABC houshold inspectors.Pay Urgently to avoid a FINE! VVM ATT:TEL … REF.” (ok easy with the capitals…)
“*Legal Message* VMM Legal Action is Commencing on your SABC account for R270.00. Contact VVM Attorneys on … Ref No.”
Ja sita rataa. Tekstiviesteja tuli kerran viikkoon ja muutamaan otteeseen VVM Attorneys oikein ottivat ja soittivat. Edelleenkaan minun meriselvitykseni hajonneesta ja pois annetusta tv-vastaanottimesta ei tuntunut vakuuttava. Uhkailut olivat kylla kovat. Oikeuteen, perintaan, sakkoja… Perintatoimiston tytot ja pojat tekivat ihan tosissaan tunteja 25 euron laskun eteen. Jossain vaiheessa balanssi taisi pompsahtaa kun viestit ja puhelut loppuivat. Tahan paivaan mennessa ei tuota kuuluisaa home inspection unitia ole oveni takana nakynyt.
“Dear Valued Passanger, flight SA1110/20Aug was cancelled due to technical reasons. SAX acknowledges & apologises for the inconvenience caused. SAXCARES”
Joskus on kaynyt niinkin etta lento on peruttu tai myohassa. Kerran ja toisenkin. SMS aiheesta on harvinainen = ainoa laatuaan ja herattaa edelleen hilpeytta.
Olin aivan tietoyhteiskuntahypen kukkuloilla kun viesti tuli. Etukateen ilmoitetaan etta lento on peruttu! Edistysta! Sitten tajusin etta juu niin, tama koskee siis viime viikolla peruttua lentoa. Silti anteeksipyynto on aina paikallaan ja osoittaa hyvaa asiakaspalveluhenkea. Ehka se ei olisi niin surkuhupaisa jos se olisi tullut etukateen, myohastyminen/peruuntuminen olisi poikkeustilanne tai jos sucs ja sax ei olisi niin liki toisiaan.
Olisiko kaynyt niin etta kyseessa oli uuden jarjestelman koeilu tai jonkun innokkaan virkailijan yritys kohottaa SAXin mainetta. Niin tai nain, nykyaan joudun palaamaan kyseiseen viestiin, jos lento on peruttu. Uusia anteeksipyyntoviesteja kun ei ole nakynyt. saxcares.
Vuosi tekstiviesteissä kirjoitusharjoituksen tekniikaksi arvovaltainen raati valitsi vapaan rullaamisen katse ohjattuna toisaalle ruudulta. Ja se viesti johon rullaaminen päättyy olkoon se josta tarina syntyy.
No niin. Here goes nothing.
Great. (Kuvittelin jo poistaneeni kaikki ei merkittävät kirjalliset tuotokset.) “Morning! Rent increase beginning of May to 5990,00″ Herkullinen aihe kerrassaan.
Vuokrani nousi toukokuussa vajaaseen 600 euroon. 
Olen ollut onnekas siinä suhteessa että kertaakaan ei ole tarvinnut muuttaa talosta johon tullessani asetuin. Muutaman kerran on käynyt mielessä että joku vähemmän varusteltu lukaali olisi mukava. Täällä kun voi asua ilman kaltereita ja sähköaitaa.
On käynyt mielessä että voisi muuttaa, koska naapurusto on t y l s ä. Ei tapahdu yhtään mitään, ei näe ketään, ei kuule mitään. Naapurit eivät ole kovin seurustelevaa sorttia, paitsi seurustelevat keskenään toisten asioista. Kerran kuulin olevani lääkäri.
Ihmettelin kun kylpyhuonettani maalamaan tullut nuori mies ryhtyi avoimesti kertomaan polvivammastaan ja herkästä ihostaan. Hetken kuunneltuani kysyin jotta miksi ihmeessä hän minulle näitä asioita jakaa. Että joo, sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta seriously now… Selvisi että hän oli tullut maalaamaan sen tanskalaisen lääkärinaisen kylpyhuonetta.
Koko kylpyhuoneen maalausoperaatio oli itse asiassa hupaisa. Täällä ramppasi neljä eri äijää, jotka tekivät tai jättivät tekemättä tarjouksen kiinteistön hoitajalle, joka välitti tai jätti välittämättä tarjouksia talon omistajalle. Minä aina välillä soittelemaan, että vesivahinko alkaa olla jo ihan huomattava. Kannattaisko korjauttaa? Ralliin meni 4-5 kuukautta kunnes tapasin omistajan siskon paikallisessa kuppilassa ja totesin että voishan sen kylppärin remontoida niin ei mene sijoitukset hukkaan. Seuraavana päivänä tuli sitten siskon omistajan mies remontoimaan. Ja sillä selvä.
Kommentit