Niin kuin esimerkiksi liikenne Zimbabwessa. Sanonta kuuluu, että känniset kuskit erottaa siitä, että he ajavat suoraan. Sen verran paljon ja suuria reikiä asfaltissa on. Tie Beitbridgen raja-asemalta Harareen oli hyväkuntoinen, mutta kapea. Ylilastatut ja huollon (tai purkamisen) tarpeessa olevat lava-autot ja rekat ajoivat ylämäessä kahtakymppiä, mikä aiheutti varsin mielenkiintoisia ohitustilanteita ja kohtuullisen määrän nyökkäysjarrutuksia.

Liikenteen rytmi Hararessa ei ole paha, huomattavasti rauhallisempi kuin Etelä-Afrikassa, mutta ajaminen on suhteellisen hasardia ja yllätyksiä täynnä. Ihan ei paikallisen ystävänkään avulla väistämissäännöt selvinneet ja ainoa sääntö näillä nurkilla lienee se, että kaikkea pitää varoa, tulivat ne sitten mistä suunnasta hyvänsä. Ja mentävä on, jos haluaa mennä.

Aikanaan ulkoministeriön järjestämällä turvallisuuskurssilla kehoitettiin välttämään itävalmisteisia lentokoneitä käyttäviä yhtiöitä. Varsin käytännönläheinen neuvo (lue: juuei), jota noudattaen ei tarvitsisi lentää sitten yhtään mihinkään. Ei kait ainakaan Air Zimbabwella, jonka aion ottaa Victorian putouksille. Vaikka kait sinne junakin menisi…

Lonely Planet toteaa Zimbabwen rataverkon olevan erittäin huonossa kunnossa, junat kulkevat (jos kulkevat) vaihtelevin aikatauluin ja erityisen hitaasti. Ei siinä, että tässä nyt kiirettä paikasta toiseen olisi, mutta maininta “are frequently used as travelling brothels” sai minut viimeistään luopumaan ajatuksesta junailla yhtään mihinkään.

Sinänsä harmi, että eteläisen afrikan rataverkosto ei ole mistään kotoisin. Junalla kun olisi niin hauska ja kätevä matkustaa. Noin periaatteessa.

Bussillakin pääsisi, noin periaatteessa. Aikatauluja löytyy, mutta varsinaisia yhteyksiä ei sitten kuitenkaan. Ei siinä nimittäin ole bisnestä tällä hetkellä. Puskaradiosta kuulin, että ehkä olisi vielä yksi kokeilematon bussiyhtiö, joka sinne saattaisi ajaa. Ehkä. Täytyypä käydä tarkistamassa. Ja Bulawayoon pääsee kyllä ja sieltä ihan varmasti pääsee putouksille. Pakko päästä. Ainakin ennen on päässyt.