Kaikkeen tottuu. Väittävät.

Oliko se niin että kaikkeen tottuu paitsi kansantanhuun? Vai mahtoiko olla niin että kaikkea piti kokeilla paitsi kansantanhua… No, niin tai näin, olen havainnut vaikeuksia tottua tiettyihin asioihin. Kuten vaikka siihen että sateella ei tarvitse tulla töihin.

Kun sataa vettä tai näyttää siltä että voisi alkaa satamaan, ei Helenaa ja Williamia näy. Ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää puutarhan osalta, mutta kait näitä sisähommia voisi sateella(kin) tehdä. Tai sitten ei. Näköjään ei. Siis tietenkään ei voi.

Siihenkään ei totu että väki hihkuu riemusta aksenttini vuoksi. Okei, siinä on paljon ärrää ja okei, kuulostaa ihan värilliseltä ja okei onhan se kait melko outoa ja fantsua, mutta pliis, alkaa jo riittämään. Ei oikein tahdo irrota itseltä kumista väkisinhymyä kummempaa kun tapaa ihmisiä, jotka saavat aksentistani suurta hupia. Samaan kategoriaan kuuluu hupi siitä että käytän paikallisia kieliä. Sanan siellä, toisen täällä. Näin tekevät myös paikalliset, mutta kait siinä sitten on suurta eksotiikkaa kun minä näin toimin. Siis tietenkin on.

Vaikeuksia on tottua viimetinkaan ja no hätään. Ensi viikolla on merkittäviä workshoppeja johon on tulossa suomalaisia kollegoita. Lentoliput saatiin kuntoon perjantaina kolmen paikkeilla kun kollegoiden on tarkoitus lähteä Helsingistä matkaan sunnuntaina. Ei tässä ole mitään uutta eikä ihmeellistä, asiat hoituvat ajallaan ja ihan luotettavasti. En vaan millään tahdo tottua siihen että asioita ei voi tehdä etukäteen, eikä allekirjoituksia memoihin saada viikkoja ennen deadlinea. Tunnustan että välillä meinaa stressi nousta kunnes muistan että näin vain on. Ja aina ennenkin kaikki on järjestynyt. No hätä! Ei kait sitten niin. Siis ei tietenkään ole.

On hämmästyttävää tietää asiat järkitasolla, muistaa ja uskoa, mutta ei tottua. Missähän vaiheessa sitä ihminen oikeasti tottuu toiseen kulttuuriin? Onko elämä jatkossakin vain sopeutumista ja sietämistä? Ja tarviiko sitä kaikkeen tottua?

Poliittista byrokratiaa

There is problems with payments of the laptops we bought for principals from the ex presidents brother… Okei, hiukan vapausasteita tuli otettua lauseen formuloinnissa, mutta vain taiteellisen tulkinnan verran. Asiasisältö on ihan sitä itseänsä.

Humpan juoni seuraava: opetusvirasto hankki kaikille provinssin rehtoreille läppärit jotta hallintoa saataisiin tehostettua, kaikkien koulujen rehtorit käyttämään on-line hallintoprosesseja ja ylipäätään kannustettua rehtoreita tietotekniikkataitojen pariin. Oikein hyvä ja kannatettava projekti näin tietoyhteiskunnan näkökulmasta.

Homma alkoi mennä pieleen siinä vaiheessa kun hankittavien läppäreiden spekseistä jäi puuttumaan connectivity aspekti. Eli koneet hankittiin, toimitettiin kouluihin ja nyt apuamme tarvitaan miettimään että mitenkäs saataisiin nuo koneet verkkojen verkkoon (lue: ei sattuis löytymään rahaa). Hankintaprosessin jossain vaiheessa kun joku päätti säästää ja pudotti 3G kortit pois. Eli nyt on koneet jotka eivät ratkaise alkuperäistä ongelmaa. Määrärahat on loppu ja provinssi under cost containment, joka tarkoittaa erityisen tiukkaa kukkaronnyöriä. Totuuden nimissä on sanottava että kukkarossa ei ole enää nyörejä, sen verran köyhää on meininki.

Tämän haasteen kanssa on nyt istuttu muutamia palavereita ja mietitty lähestymistapoja poliittisestikin arkaan ongelmaan. (needless to say että täällä joka toinen asia on poliittisesti arka tahi muuten mielenkiintoinen) Uusi vitsi tässä surkuhupaisassa läppärihankinnassa on se että nyt on osa koneista maksamatta mikä on aiheuttanut korkeamman tason selvityspyynnön. Eikä vähiten siitä syystä että koneet on hankittu entisen presidentin veljeltä, jonka minä kuvittelin olevan enempi poliittinen kommentaattori kuin IT-yrittäjä. Että vähänpä minäkin tiedän.

Jatkuvasti täällä valtio on velkaa yrittäjille, osa rahoista menee sivuraiteille, jonkun pihaan ilmestyy uusi beeämvee, hyviä hankkeita vesittyy ja katoaa byrokratian rattaisiin. Siinä ei mitään uutta auringon alla. Jos nyt lukijalla käy mielessä TIA ja tahtoisi kovasti pistää tämän afrikan mantereen ainutlaatuisten asioiden laatikkoon niin pieni muistinvirkistys ideaparkeista, lex eräs suomalainen matkapuhelinvalmistaja tai minkä tahansa metropuolin ulkopuolisen kunnan kunnallispolitiikasta (rakennusoikeudet erityisesti) voi auttaa. Tää on tätä.

Ja ai niin, tälle on poliittisesti korrekti(kin) ilmaisu: mismanagement.

Laiskanpulskeeta jallii…

Blogin kirjoittaminen on ollut viimeaikoina tahmeaa. Oikeastaan kaikenlainen kirjoittelu, chattailua ja FB statuksien kommentointia lukuunottamatta. Ei ole tullut kirjoiteltua edes päiväkirjaa, eikä oikeastaan edes  työjuttuja. Taitaa olla niin että yli 30 merkin viestit ovat ihan liian vaativia nyt juuri. Tällä hetkellä.

Ja onhan tässä pientä kiirettäkin… ja kaikenlaista tekemistä ja menemistä. kin. Seli seli. Laiska se vaan on. Laiska ja saamaton. Luovuus on tukossa. Jumissa.

Yritetään pyrkimään jatkossa parempaan. Että pysykää kanavalla, kyllä täältä vielä jossain vaiheessa ohjelmaa tulee.

Cafe Culture Pinotage

Pikkulinnut lauloivat että nyt saisi Alkosta KWV:n erinomaista pinotagea. Suosittelen. On melkein ja lähes yhtä hyvää kuin maailmanparhaaksi mainostamani Diemersfontein. Ja kun ottaa huomioon kumpaa on kotimaassa saatavilla, on valinta helppo.

Cafe on joko/tai mallia. Osa ei saa pulloa kulumaan millään ja osalle se on pala taivasta. KWV toteaa viinin olevan ”air of the avant-garde and bohemian”, joka ei nyt ihan täysillä aukea, mutta kaikki mikä on boheemia lienee hyvästä. Ja kun punaviini maistuu erehdyttävästi kahville, ei ole vaikea arvata miksi minä olen siihen kiintynyt.

Harmi vaan että viini on myös pakattu innostavaksi ja boheemiksi. Suomeksi sanottuna se on ulkoiselta olemukseltaan luotaantyöntävä. Vähän kuin liian pirtsakka naapuri joka on ihan kiva, mutta lievästi ärsyttävä. Positiivinen yllätys on hinta. Ei pompsahda toisin kuin moni muu upea saatavilla oleva etelä-afrikkalainen.

Että sitten sattuu ja tapahtuu

Mikähän siinä on että arjen pienet ongelmat ja harmistukset tuntuvat paitsi kasaantuvan yhteen, kasaantuvan yhteen juuri sellaisina hetkinä kun vähiten olisi aikaa ja energiaa niiden hoitamiseen. Kulunut viikko on ollut melkoinen tunnelataukseltaan, työmäärältään ja maustettu noilla pienen pienillä ärsykkeillä.

Sain todistuksen etelä-afrikkalaisesta ajotaidostani. Ylinopeussakon R 900. Täytyy olla niin että kamera oli viallinen… Ei kiva.

Yhtenä iltana etuportti oli jumissa, enkä päässyt kotiin. Jouduin sitten istumaan portin ulkopuolella odottamassa korjaussetiä. Vuokraisäntää ei portin korjaaminen juuri kiinnosta, joten sama tilanne mitä suurimmalla todennäköisyydellä toistuu ennen kuin mitään actionia tapahtuu. Ei kiva.

Torstaina pirullisen päivän jälkeen sain melkein slaagin kun löysin puutarhurin kymmenen jälkeen illalla autotallista. Oli jäänyt odottelemaan palkkaennakkoa, jota oli jo edellisenä päivänä siinä onnistumatta pyytänyt. En ollut kiva.

Vietin osan lauantaista ilman sähköä kun joku freak of nature poltti kaikki sulakkeet kerta toisensa jälkeen. Lopputuloksena pari poksahtanutta lamppua ja myöhästymisiä kun autotallista ei päässyt ulos. Ei kiva.

Ärsyttäviin työasioihin en edes viitsi mennä, mutta niitä on ollut.  Ja paljon.

On kierretty muutakin kuin tahkoa

Viime vuonna tuli sitten matkustettua melkein puolitielle kuuhun. Kilometrejä Dopplerin mukaan kertyi 121 583, mikä on melko paljon ja pari kertaa pallon ympäri. Matkapäiviä 120. Kyllähän sitä tajusi että tulee reissattua, mutta että tuollaisia määriä… En olisi äkkiseltään osannut arvata. Tämän vuoden alkupuoli ei juurikaan rauhallisemmalta vaikuta ja matkoja on tiedossa toukokuulle saakka 1-2 kuukaudessa.

Ei kyllä ole valittamista, matkustaminen on avartavaa ja pääseehän näkemään muitakin kuin kotinurkkia. Tilanne on se että mitä enemmän näkee, sitä enemmän pitäisi päästä. Että eikun pakkaamaan…

Jää tai lähtee tai palaa tai jatkaa

Lomalta palaamiseen ja palautumiseen meni tällä kertaa älyttömän pitkä aika. Vähän kuin olisi palannut kesälomilta juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ei ketään töissä eikä juuri mitään mielekästä tekoa. Tunnelmiin kieltämättä vaikutti myös jatkon varman vahva epämääräisyys. Kuusi viikkoa sopimusta jäljellä eikä vieläkään tietoa siitä millä mantereella sitä jatkossa vaikuttaa. Anastaciaa lainatakseen saattoi todeta että I am absolutely positively certain that I am not sure… Ei hyvä.

Periaatteessa jatkosta oli jo sovittu vaan varmahan ei ole varmaa ennen kuin nimet on paperissa ja työlupa plakkarissa. Asiat olivat siis holdissa. Välillä jos jaksoi kierroksia nostaa kävi mielessä että mitenhän sitä viikoissa hoitaa itsensä maasta ulos Helsinkiin pimeään kodittomaksi ja työttömäksi. Ei hyvä.

Nyt voi tunnustaa että tänne jäädään vielä kuluvaksi vuodeksi. Prosessit on käynnistetty ja keikkaa jäljellä vielä yksitoista ja puoli kuukautta. Ei siis paljon mitään jos vertaa siihen miten nopeasti tämä kaksi vuotta keikahti. Kuitenkin hyvää aikaa tulla kyläilemään.

Gaza – Bring in Nobel Peace Prize Winner Martti Ahtisaari to Negotiate Peace

www.peacegaza.net

Paternoster

Toisena paivana kuluvaa vuotta pakkailimme kamoja Kapkaupungin talossa, kavin Malawissa asuvien ystavien kanssa aamukahvilla Cape Quarterissa, hoidin talonvahtitehtavia ja haikeana hyvastelin rakastamani kaupungin. Iltapaivalla suuntasimme Getzin nokan lansirannikolle. Lounastimme Langebaanin nurkilla West Coast National Parkin laguunilla, haikailimme rantaelamaa ja ajoimme ilta-auringossa Paternosteriin.

Parhaimmat ravut, pittoreski ja viela aito kalastajakyla Etela-Afrikan lansirannikolla. Nain sanoo matkaopas. Meilla oli vahan erilainen paternosterkokemus.

Yksi supermarcado, pari hotellia, baari (bar) seka sata ja tuhat guesthousea grillaavine turisteineen. Arkkitehtuuri kuin kreikkalaisesta kalastajakylasta. Valkoista, kirkkaan sinista ja rannassa varikkaita kalastajien veneita. Edellisena iltana varaamamme guesthouse osoittautui taydeksi ja isanta hihitteli daggapollyissaan (‘entinen’surffari) etta huomennahan teidan vasta piti tulla. Ei paljon naurattanut seitseman aikaan illalla kun tietaa etta holiday season on rannikolla ahkytaysi aika. Majapaikka kuitenkin loytyi naapurista joten ei hataa mitaan.

Koska olimme niin pirullisen myohassa varauksissa, olivat kaikki kehutut ravintolat jo buukattu ja jaljelle jai Paternoster Hotel. Note: ala ikina syo siella!! Rapu oli kokkoa, kala kumista ja ruoka kaikenkaikkiaan arvosteluasteikon alapuolella. Kyllahan se nalkaiselle tietysti maistui ja ruotsinlaivatunnelmainen tanssilattiameininki yhdenmiehenhumppaorkesterilla oli juuri sopiva viihde ruokaan nahden. Not my scene in so many words.

Samaan putkeen saattoikin sitten hakeutua baariin, jonka Lonely Planet luonnehtii kaikkien feministien kauhuksi. Eikun tytot (ja poika) kiukulla kapakkaan ja nayttamaan niille. Pieni tunnelmallinen kapakka sai minuutissa paikallisvaeston (paikallisia turisteja) oitis kiinnostumaan oudosta kolmen koplasta ja kierroksia nauttiessa meni hetki aikaa ymmartaa etta mikas sita feministia nyt niin ottaisi hermoon. Katse kohti katossa roikkuvia nimettomia ja seinien pin-up kuvia tarjosi jonkinsortin viitteen, mutta ei siita nyt kuitenkaan nostetta valistuskampanjaan saanut. Ehka aavistuksen graafinen makkara pikkuhousuissa -asetelma ei ollut kovasti mieleen, mutta kukas sita nyt baarissa kattoa tuijottaisi ensinkaan kun on talentia tarjolla.

Sutherland maailmankartalle

Matkallamme Paternosterista Kimberleyyn teimme pienen koukkauksen valtatielta Sutherlandiin. Sutherland on pieni kyla joka on tunnettu kirkkaimmista yotaivaistaan ja lahella sijaitsevasta observatoriosta. Kyseessa on myos maan kylmin kolkka.

Olen pitkaan ollut aikeissa menna, mutta koskaan Sutherland ei ole osunnut reitin varrelle. Eika kylla ihan helposti tule osumaankaan, mutta valtatielta sadan kilometrin kipuaminen on kaiken ”menetetyn” ajan arvoista. Ystaville halusin myos nayttaa toisenlaista Etela-Afrikkaa kansoitettujen rantakaupunkien lisaksi. Keskella ei yhtaan mitaan saa ihan uuden merkityksen kun keskelta ei yhtaan mitaan ajetaan viela keskemmalle ei yhtaan mitaan.

Kaupungilla ei myohaisena lauantai-iltapaivana nakynyt ketaan. Kirjaimellisesti. Ainoat tapaamamme ihmiset olivat guesthousimme emanta, ravintolan pitajat seka muut 6 turistia. Tahtitaivaita katselemassa oli myos isompi japanilainen porukka, mutta muutoin ihminen saa olla todellisessa ja aidossa sielunrauhassa. Tahtitaivaan ihailu ja universumin ihmettely ovat parasta lauantai-illan huumaa.

On jotenkin absurdia loytaa nain syrjaiselta seudulta maailmanluokan palvelua ja gourmet ruokaa. Sutherland onkin nousemassa kovaan suosioon ja Kapkaupunkilaiset ovat ostaneet sielta tontteja ja taloja. Ravintoloitsijammekin olivat ostaneet historiallisen rakennuksen ja remontoineet siita ihastuttavan ravintolan, joka hiljaisinakin paivina on fully booked. Ruoka oli erinomaista, joskin lahinna kasvisruokaa menulla oli kanapiirakka. Tilanteen tiesi kuitenkin jo etukateen ja siihen osasi varautua. Lammasta nailla seuduilla pitaa syoda. Paikallinen yystavani totesikin etta hanella menee lammas kuukaudessa ihan omaan henkilokohtaiseen kulutukseen (2 hengen taloudessa).

Etta kipin kapin kaymaan jos haluatte nauttia viela rauhallisesta kylasta kirkkaine tahtitaivaineen. Elaman pienet murheet eivat tunnu missaan kun teleskoopin lapi ihailee kuun pintaa, Venusta, Orionia ja muita universumin ihmeita. Kun hetken aikaa miettii etta se mita nyt katson tapahtui noin 1600 vuotta sitten, saa paansa ihan uusille kierroksille. Ja mika parasta nyt tiedan kuinka tahdista loytaa etelan. Kuka enaa kompassia tarvitsee? (no ehka paivalla)